Myynnissä

Panostamme ensisijaisesti hyväsukuisiin siitostammoihin ja astutamme ne parhailla mahdollisilla oreilla. Kasvatustoiminta alkaa meillä vähentyä ja tulemme keskittymään pääasiassa omien kilpaponien kasvattamiseen.

Meillä ei tällä hetkellä ole poneja myynnissä, mutta jos joku poneistamme kiinnostaa, aina kannattaa kysyä! Ei olisi ensimmäinen kerta, kun myydään joku, jota ei pitänyt myydä.


Tavoitteenamme on kasvattaa hyvärakenteisia, poniravitoiminnassa kehittyviä poneja, jotka soveltuvat lasten ja nuorten harrastukseen sekä heidän parhaiksi kavereiksi.

Jos harrastat tavoitteellisesti – aina kannattaa kysyä! Meillä on tällä hetkellä paljon omia poneja ja aina voi olla, että joku myydään hyvän kodin löytyessä. Lisäksi meillä on nuoria poneja valmennuksessa ja kilpailtavana. Tällä hetkellä meillä on peräti kuusi shettistä treenissä eri valmentajilla.


Vinkiksi nuoremmille poniraviharrastajille – vanhempia russeja on todella vähän myynnissä, joten erittäin hyvä vaihtoehto on hankkia varsa kasvamaan. Jos on siihen osaamista tai saa apuja. Lisäksi se on ehdottomasti kaikkein palkitsevinta, kun saa tehdä kaiken itse alusta alkaen!